HIT Helsinki: Kaunis nainen 

​Su 4.8.2019 klo 19 – ENSI-ILTA
La 10.8.2019 klo 19
Su 11.8.2018 klo 15
La 17.8.2019 klo 19
Su 18.8.2019 klo 19
Pe 23.8.2019 klo 19
Su 25.8.2019 klo 15
La 31.8.2019 klo 19

Liput:
https://holvi.com/shop/hithelsinki/ + tuntia ennen paikan päältä
Mäksuvälineinä käteinen ja kortit.

 

Kolme ihmistä ja robotti jäävät saarroksiin Malmin lentokentälle, joka on suljettu kello seitsemäksi ajoitetun työmaaräjäytyksen vuoksi. Yksi heistä on 122-vuotias lentäjätär Amelia Earhart, joka on päättänyt kaikkien näiden vuosien jälkeen hylätä turvallisen pakopaikkansa, saaren jolle on haaksirikkoutunut 1937 tapahtuneen lento-onnettomuuden päätteeksi.

Hahmot joutuvat yön kestäessä tunnustamaan toisilleen asioita, joista he eivät ole uskaltaneet aiemmin kuiskia edes itselleen. Kun ihminen uskaltautuu epämukavuusalueelle ja antautuu vaaralle, astuen omien turvallisten rajojensa ulkopuolelle, hän voi löytää itsestään jotain, jota on koko elämänsä juossut pakoon. Identiteetin, ripauksen inhimillisyyttä, rakkauden kaipuun – tai siipaleen armeliaisuutta itseään kohtaan.

Kaikki on päättyvä aamulla kello seitsemän, jolloin konservatiivisen teatterin perustaja Kauko Tylppö seksirobotteineen, työnarkomaniaan kallellaan oleva itsensätyöllistäjäarkkitehti Imma Pii, sekä huijarisyndroomasta kärsivä kaunis Amelia joko tuhoutuvat tai pelastuvat. Mutta pelastavatko he itsensä vaikka säästäisivät henkensä? Entä miten käy ihmiskunnan?

Vilma Putron käsikirjoittama ja ohjaama, kallellaan kaahaava komedianäytelmä pureutuu ajankohtaisiin kysymyksiin unohtamatta syvää lämpöä ja myötätuntoa meitä, kaikenkarvaisia ihmisiä – ja miksei androidejakin – kohtaan.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Vilma Putro
Sävellys: Rosie Swayne
Valosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Pukusuunnittelu: Jonna Heikkinen
Tuotanto: Pauliina Alanko

Rooleissa:
Amelia – Ritva Loijas
Teatterinjohtaja Kauko Tylppö – Petteri Pennilä
Robottinäyttelijä – Eeva Putro
Arkkitehti Imma Pii – Pinja Hahtola