
Metsästäjä-keräilijät
Työpajat lapsille:
Ympäristön tutkijat
Metsästäjä-keräilijöiden työpajojen yhteydessä pidetään myös lapsille suunnattuja työpajoja. Työpajat on suunnattu noin 4-10 -vuotiaille. Ensimmäinen järjestettiin Turussa 22.5. ja toinen tapahtuu Helsingissä, Kalasataman maastossa 11.6.
Yhä useammat lapset asuvat nykyään kaupunkiympäristössä. Lapsiperheet saattavat vapaa-ajalla harrastaa luonnossa retkeilyä ja luonnon tutkailua. “Ympäristön tutkijat” –työpajassa tutkitaan urbaania ympäristöä, ja sitä, minkälaisia erilaisia tarinoita kaupunki miljöönä meille kertoo. Tässä työpajassa on lupa ja aikaa laahustaa, kuulostella ja lompsia rauhallisesti katsellen maata ja taivasta, sekä pohtia, minkälaista tarinaa erilaiset maasta löytyvät esineet tai kummalliset rakennukset meille kertovat.
Osaako asuinympäristömme puhua meille? Osaammeko kuunnella sitä?
Lapsille suunnatussa työpajassa kuljemme pienen matkan lasten ehdoilla. Turvallisuussyistä kuljemme pitäen köydestä kiinni, jonka päässä on työpajan ohjaaja Emma Aleksa Virta. Virta, joka on muun muassa kiertänyt taideopettajana lähes jokaisessa Rovaniemen alakoulussa ja järjestänyt sekä ohjannut taidekesäleirejä lapsille. Virta on erikoistunut yhdistämään lastenkulttuuria ja soveltavaa taidetta, tarkastelemaan lasten elämää taiteen keinoin. Virta pyrkii työssään antamaan aikaa ja huomiota lasten taiteelliselle ajattelulle.
Ensimmäisessä Turun työpajassa lapset osallistuivat työpajaan 60 minuutin ajan, jonka jälkeen loimme tarinan näkemästämme ja kokemastamme. Voit kuunnella tarinan täältä. Ympäristön tutkijat –työpajasta nauttivat sekä lapset, ohjaaja että aikuiset, jotka katselivat touhujamme etäältä juoden kahvia. Tässä työpajassa myös aikuiset voivat halutessaan tulla omalle tutkimusretkelleen – lue lisää täältä.
Osallistuminen on ilmaista. Halutessaan voi maksaa haluamansa suuruisen vapaaehtoisen kannatusmaksun tästä linkistä.
Työpaja la 14.5.2022 Klo 12-14
Kalasataman maastossa Helsingissä
Tapaaminen Arabian kauppakeskuksen pääsisäänkäynnillä, ”suihkulähteen” luona, Hämeentie 109
Kartta
Ilmoittaudu täyttämällä tämä lomake
Ilmoittautuessa pyydämme puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, niin voimme ilmoittaa mahdollisista muutoksista tai lisätiedoista (esimerkiksi miten sopeudumme säähän) ja saat puhelinnumeron, josta työpajan vetäjän tavoittaa lauantaina.

Ohjeet
Tapaamispaikalta Emma ottaa lapset mukaansa ja lähtee tutkimaan aluetta. Aikuiset voivat seurata mukana, tulla hakemaan lapset työpajan päätyttyä klo 14 samasta paikasta tai tulla Aarnin mukana aikuisten työpajaan.
Työpajan lopuksi kerrotaan tarina päivän seikkailuista. Pyydämme luvan niiden julkaisuun Metsästäjä-keräilijöiden nettisivulla. Täältä voit kuunnella edellisessä lasten työpajassa kerrotun tarinan Koti metsässä ja muita tarinoita metsästäjä-keräilijöiden seikkailuista.
Olemme ulkona. Tule vaatteissa, joissa pärjäät päivän ulkona ja voit liikkua erilaisissa maastoissa. Huonossa säässä saatamme käyttää hyväksemme suojaisia paikkoja, mutta jos sadetta on luvattu, ota sadevaatteet.
Metsästäjä-keräilijöiden toiminnassa noudatetaan näitä sääntöjä.
