
Metsästäjä-keräilijät
Alullepanijat

Aarni Korpela
(Ehkä)
Aarni Korpela on tehnyt teatteria ja esitystaidetta Höyhentämössä 2003 lähtien. Hänen omat teoksensa ovat yleensä vuorovaikutuksellisia ja ”asuttavia” – osallistuja astuu teoksen sisään ja elää siellä hetken. Esimerkiksi Walkaboutissa osallistujat tulivat osaksi elävien tarot-korttien pelaamaa peliä, The Lovers’ Matchmaking Agency oli treffitoimisto joka ilmestyi eri kaupunkeihin viikoksi (molemmat ohjattu James MacDonaldin kanssa) ja Hermiitti oli pimeä labyrintti, joka oli myös tietoinen olio. Tämä työskentelytapa on paljon velkaa Nordic larp -kulttuurille, kokeilevan ja taiteellisesti kunnianhimoisen liveroolipelin traditiolle. Aarni on myös kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on koko elämänsä ollut kiinnostunut esihistoriasta ja on aina halunnut kokeilla elää metsästäjä-keräilijänä.

Akseli Aittomäki
(Kauko)
Akseli Aittomäki on tanssitaiteilija, kokeellisen teatterin tekijä sekä aktivisti. Akseli on Höyhentämön pitkäaikainen jäsen, joskin vuodesta 2015 hän on asunut Berliinissä. Nykyisin Akseli käyttää aikaansa tanssien kollegoiden kanssa jakamassaan studiossa, luuhaillen Berliinin unohdetuilla laita-alueilla, työskennellen pyörälähettinä, sekä osallistuen radikaalin ilmastoliikkeen toimintaan.

Riikka Vuorenmaa
(Räpylä)
Riikka Vuorenmaa on monipuolinen esittävien taiteiden freelancer, jonka koulutustausta on valosuunnittelusta ja mediakulttuurista. Skenografina ja esittävän taiteen konseptoijana hänen erityisosaamistaan ovat paikkasidonnaisuus, tilasuunnittelu ja interventiot. Riikan taiteellinen uteliaisuus kohdistuu asuttuihin maisemiin, yhteisöiden ympäristösuhteisiin ja elinkeinojen ilmenemiseen näissä. Esittävän taiteen eri muodot ovat hänelle tuttuja nykysirkuksesta draamaan ja tanssiteatterista konsertteihin. Riikka on koordinoinut useita soveltavan taiteen hankkeita. Hän kuuluu rovaniemeläiseen Piste Kollektiiviin.

Emma Aleksa Virta
(Reppu)
Emma Aleksa Virta on koulutukseltaan tanssija ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän työskentelee miimin,
sirkustaiteen sekä soveltavan tanssi- ja teatteritaiteen alueilla. Virran taidetyöskentelyä ohjaa
syvä kiinnostus ihmisyyttä kohtaan, huoli eriarvoistumisesta ja siitä, ettei ole yhtenäisiä
mahdollisuuksia tehdä ja kokea taidetta. Työympäristöikseen Virta onkin valinnut syrjäisemmät
kylät Lapissa, syöpälasten sairaalaosaston, SOS-lapsikylät, ikäihmisten palvelutalot sekä
Romanian maaseutukylät. Metsästäjä-keräilijät -hankkeessa Virta on lasten osallistumisesta
vastaava henkilö.

Höyhentämö
Höyhentämö on helsinkiläinen taiteilijayhteisö, joka tuottaa nykyteatteria, tanssia ja muita esityksiä. Höyhentämöllä on pitkä ja monivaiheinen historia kokeellisen teatterin kehittäjänä. Yhdistys on toiminut 25 vuotta, ja sen tavoitteet ja toimintakonsepti ovat muuttuneet useita kertoja. Höyhentämö on myös toiminut vierailunäyttämönä suurelle joukolle taiteilijaryhmiä, joiden olisi ollut vaikea löytää esityspaikkaa muualta.
Höyhentämössä on parhaillaan käynnissä kehitystyö uusien taiteellisten tavoitteiden ja esitysten lähtökohtien löytämiseksi. Höyhentämön toiminta on viime vuosina perustunut jäsentaiteilijoiden yhteiseen tutkivaan työskentelyyn. Myös Metsästäjä-keräilijät -hankkeen kehittely on aloitettu Höyhentämön tutkivan työskentelyn parissa.
Metsästäjä-keräilijöiden kumppani vuonna 2021 oli esitystaiteen talo Mad House Helsinki, jonka kesäohjelmistoon teos kuului.
Neuvojana oli 2021 arkeologi Eero Muurimäki.
