Taiteellisen johtajan tunnustus 2020

                                                                                                                                        Helsingissä 4.3.2020

Tämän vuoden Festival of Instant Choreography on kolmas, ja luultavasti myös viimeinen hetkessä syntyvän koreografian festivaali, jonka järjestämme. FIC festivaali on osa luotsaamaani taiteellista ohjelmaa Dances to a Beat, joka toimintakausi Höyhentämössä päättyy tähän vuoteen. Vuoden 2020 festivaali juhlistaa Höyhentämön 25-vuotista toimintakautta ja ohjelmani päättyessä aukeaa mahdollisuus uusille aluille.

FIC festivaalin perustamisesta lähtien on Helsinkiin syntynyt monia uusia improvisaatiofestivaaleja. Tänä keväänä bongasin myös ensi kertaa Zürichissä järjestettävän Festival Instant Composition -festivaalin. Olen näistä uusista lähdöistä aivan äärimmäisen ilahtunut – it’s in the air! Toisaalta kuitenkin marginaalisten yleisöjen hamuilu kukin omilla tahoillamme alkaa myös tuntua vähän oudolta, ja yksinäiseltä.

Omana intohimonani ei ole ollut ottaa kantaa siihen, mikä on hetkessä syntyvää koreografiaa ja mikä ei. En koe olevani pätevä tällaista määrittelemään. Sen sijaan perustamallani festivaalilla olemme kulloisenkin taiteellisen suunnittelutyöryhmän kanssa voineet lyödä päitämme yhteen pähkäillessämme asiaa. Tänä vuonna tähän ryhmään kuuluivat lisäkseni tanssitaiteilija Elina Hauta-aho, koreografi Soili Huhtakallio ja Höyhentämön tuottaja Heini Tuoresmäki. Toden totta näytti kyllä siltä, että jotkut saamistamme ohjelmistoehdotuksista olivat mielestämme enemmän hetkessä syntyvää koreografiaa kuin toiset! Johonkin ajattelumme siis perustui. Ehkä jokainen valinta itsessään on omanlaisensa vastaus tänäkin vuonna siihen, mitä (meidän mielestämme) hetkessä syntyvä koreografia muun muassa on.

Joka vuosi festivaalille lähetetyistä ohjelmistoehdotuksista on noussut jokin teema, vuonna 2017 henkilökohtaisuus ja vuonna 2018 erilaiset tilat ja sosiaalisuus. Vuonna 2020 tanssin kenttää ravistelleet työhyvinvoinnin, sallivuuden ja lempeyden näkökulmat kuin myös jaetun tekijyyden kysymykset näkyivät tämän vuoden festivaalille saaduissa hakemuksissa. Emme kuitenkaan väkisin kuratoineet teoksia tähän heikkona signaalina nousseen teeman ympärille: Valitsimme mielestämme lähtökohdiltaan kiinnostavimmat ja kokonaisuuteen sopivimmat ohjelmistoehdotukset.

Festivaali ei saanut kohderahoitusta miltään taholta minään vuonna. Ei se mitään. Kolme vuotta sinnikästä vapaaehtoistyötä on kiitoksen arvoinen asia, enkä valitsisi toisin, vaikka joka vuosi epätoivon hetkinä myös kadutti. Käytössämme oli kunakin vuonna noin neljäsosa Höyhentämön vuosittain saamasta toimintatuesta. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat arvoja, joille tämänkin vuoden festivaalin tekeminen perustui: Edellisvuosien tapaan lähetimme jokaiselle hakijalle henkilökohtaisen palautteen hakemuksestaan ja julkaisemme festivaalin budjetin Höyhentämön nettisivuilla festivaalin päätyttyä.

Tässä muodossaan Festival of Instant Choreography on nyt tullut tiensä päätökseen. Vuoden alussa luovuimme myös Korkeavuorenkadulla sijaitsevasta teatteritilastamme. Muutoksen tuulet siis puhaltavat monellakin saralla. Tämän vuoden festivaali toteutetaan upeassa Teatteri Universumissa Punavuoressa. Festivaalin ohjelmistoon kuuluu kaksi työpajaa, kolme esitystä ja yksi kaikille avoin illanvietto. Pääsylippujen hinta määräytyy kunkin omantunnon ja resurssien mukaan.

Päätimme festivaalin tuottajan kanssa festivaalityötä aloittaessamme, että työskentelemme levosta käsin ja kohtelemme toisiamme hyvin. Toivon että tästä lempeydestä, ja näiden äärimmäisen hienojen taiteilijoiden sekä heidän tuomansa ohjelmiston myötä saa tihkua ja jäädä resonoimaan jotain kiinnostavaa ja kaunista teille, hyvä yleisömme.

Lämpimästi tervetuloa festivaalille!

Kati Korosuo
Tanssitaiteilija
FIC festivaalin taiteellinen johtaja

Festival of Instant Choreography budjetti 2020